ICT-polulle Kareliasta: Tähtäimenä webohjelmoijan työ

Kuva opiskelija Esa Maasiosta

Esan unelmana oli elättää itsensä kilpapelaamisella ja menestystä karttuikin hyvin Suomessa. Jossakin vaiheessa Esa alkoi kuitenkin pohtimaan, että pelit, jotka häntä kiinnostivat eivät voineet tuoda leipää pöytään. Tämän kautta Esalle syntyi ajatus tietojenkäsittelijäksi opiskelemisesta Kareliassa.

– Olin joskus miettinyt ohjelmoijaksi ryhtymistä, mutta loppujen lopuksi kohauttanut olkia. Nörtteilyhän on elämäntapani, mutta pelkäsin, että sen työksi tekeminen veisi ilon koneella istumisesta. Kokeilin ohjelmointia kuitenkin ilmaisella verkkokurssilla ja innostuin! Ohjelmointi on vapaamuotoista ongelmanratkaisua, joka voi olla välillä enemmän taidetta kuin tiedettä. Vaihtoehtoja harkittuani hain Karelian tietojenkäsittelyn tradenomikoulutukseen ja pääsin valintakokeen kautta opiskelijaksi.

Hyödyllisintä koulutuksessa on sen antama struktuuri opiskelulle. Ohjelmointi on ala, jota voi opiskella itsenäisesti pelkän Googlen avulla, mutta tutoriaaleistaei saa palautetta ja ohjausta siitä, missä vaiheessa oppii mitäkin. ICT-tradenomikoulutus Kareliassa antaa hyvin laaja-alaisen ymmärryksen alan eri osaamisaloista. Lisäksi opintojen edetessä opiskelija voi keskittyä omiin kiinnostuksen kohteisiinsa.

– Mielenkiintoisinta koulutuksessamme ovat olleet projektit, joita teemme opiskelijoiden kesken ryhmissä. Olen oppinut hyvin paljon muiden opiskelijoiden kanssa ideoita pallotellessamme ja näkemyksiä jakaessamme. Projektit myös valmistelevat meitä tulevaan työympäristöön, jossa jokainen on osa tiimiä.

Kareliassa voi erikoistua joko pelialalle, digitaaliseen liiketoimintaan tai Itä-Suomen korkeakoulujen ICT-polulle. ICT-tradenomitutkinto on mahdollista suorittaa kokonaisuudessaan verkossa.

– Valitsin ICT-polun, koska se tuntui olevan lähimpänä perinteistä koodin naputtelua ja sitä se on ollutkin! Tähtään web-ohjelmoijaksi ja ICT-polulla on ollut hyviä kursseja. Olemme myös opiskelleet tietorakenteita ja algoritmeja, jotka luovat pohjaa vankalle koodariosaamiselle.

Etäopiskelun mukavuus ja joustavuus saivat Esan valitsemaan pääasiassa etänä suoritettavia opintojaksoja. Toki etäopiskelu vaatii itsekuria ja motivaatiota kun opiskelujen sujuminen on itsestä kiinni.

– Kanssaopiskelijoideni kanssa verkostoitumiseen löytyy myös etänä erilaisia keinoja. Karelian netti-infraa on ollut mutkatonta käyttää, mikä näin etäilyaikana on korostunut entisestään. Pakista, Pepistä ja Moodlesta löytää helposti tarvitsemansa ja kurssien suorittaminen etänä on superhelppoa.

Esa on juuri suorittanut opintoihin kuuluvan harjoittelun loppuun ja jatkaa näillä näkymin myös samassa paikassa opintojen ohella töissä.

– Olen käyttänyt projekteissa moderneja teknologioita, joista on ollut paljon hyötyä töissä. Ovien avaaminen työelämään onkin ollut koulutuksen yksi parhaista puolista.